Jari-Matti Latvala paikkasi komeasti edellispäivän keskeyttämisen Puolan MM-rallin viimeisenä päivänä. Hän nousi loistoajolla kisan päättäneen Power Stage -erikoiskokeen voittoon ja kuittasi viisi MM-pistettä.
Kun Ott Tänak ajoi sunnuntaina ulos, Latvala nousi MM-pisteissä kolmanneksi. Hänellä on 112 pistettä. Sarjaa johtavalla Sebastien Ogierilla on 160 ja Thierry Neuvillellä 149 pistettä.
Latvalan mukaan se tarkoittaa, että kuljettajien MM-taistossa ei ole syytä päästä rukkasia tippumaan. Taistelu jatkuu.
– Sarja on todella tasainen. Nyt ei kellään kärkikuskilla ole sellaista asemaa kuin Ogierilla oli viime vuonna, eli että voisi ottaa rennommin. Uskon, että tässä tapahtuu vielä kaikenlaista. Kaikki mahdollisuudet taistella mestaruudesta ovat vielä olemassa, Latvala tuumi
Latvalan lauantaisen keskeytyksen syyksi vahvistui kytkimen ja vauhtipyörän pettäminen. Hän pääsi jatkamaan matkaa sunnuntaina.
– Erikoiskokeet olivat sateesta liukkaat, mutta otin aamun rauhassa, ajoin tasaisesti ja nostin fiilistä. Paprotkin Power Stagella merkkasin tarkkaan liukkaat paikat ensimmäisellä ajokerrella ja toisella pistin kaikki peliin, Latvala sanoi.
– Pari virhettä toisella ajokerralla tuli, mutta sain tärkeät viisi pistettä.
Latvala vei vajaan 19 kilometrin Power Stagen voiton 4,9 sekunnilla ennen Sebastien Ogieria.
Suomessa voittotaistoon
Latvala ajoi Puolassa kaikkiaan neljä pohja-aikaa ja oli tyytyväinen siihen mitä yksi MM-sarjan nopeimmista kisoista kertoi Toyotan kilpailukyvystä ennen Suomen MM-rallia.
– Tämä kilpailu vahvisti, että meidän autolla on mahdollista taistella voitosta näissä kisoissa, Latvala totesi.
Puolan rallin voitti Hyundain Thierry Neuville 1.23 minuutilla ennen Hayden Paddonia. Ogier oli kolmas.
Recent Comments