Viisi kakkossijaa ja yksi pohja-aika kahdentoista etapin reitillä toivat Toyotan Jari-Matti Latvalan toisena yön tauolle Suomen MM-rallissa. Kisaa johtaa Latvalan tallitoveri Esapekka Lappi, jolle Latvala on jäänyt 4,4 sekuntia.
– Hattua täytyy nostaa Esapekalle. Olen ajanut sen minkä olen pystynyt, mutta Esapekka on ollut nopeampi, Latvala sanoi.
Latvala johti kilpailua perjantaina rallin 4. erikoiskokeesta 9. erikoiskokeeseen. Johtopaikan karkasi Lapille tämän hyvän ajon ja Latvalan lievän yliyrittämisen tukemana.
– Aloin yrittää liikaa ja jarrutukset tulivat silmille. Nyt pitää rauhoittaa. Näin ei voi enää ajaa, en pysynyt urassa, Latvala totesi iltapäivällä.
Illan viimeisille erikoiskokeille Latvala sai ajoa rauhoitettua, mutta Lapin vauhtiin hän ei aivan pystynyt vastaamaan.
Perjantain ajojärjestyksessä Latvala oli kolmas ja Lappi yhdestoista auto tiellä. Paljonko se vaikutti tuloksiin nähdään, kun tilanne muuttuu lauantaille. Rallin kärkikaksikko ajaa silloin samanlaisista asemista. Ralli jatkuu lauantaina kahdeksan erikoiskokeen etapilla. Päivän ratkaisut nähtäneen kahdesti ajettavalla reilun 24 kilometrin Ouninpohjan erikoiskokeella.
– Kilpailun haastavimmat erikoiskokeet ajetaan lauantaina. Silloin myös meidän lähtöpaikat ovat lähekkäin. Sitten nähdään missä mennään, Latvala sanoi.
Recent Comments