Jari-Matti Latvala odottaa jatkoa viime vuoden kaksintaistelulle tallitoveriaan Sebastien Ogieria vastaan Katalonian MM-rallissa viikonvaihteessa.
Kisa alkoi torstaina yhdellä erikoiskokeella Barcelonassa ja jatkuu perjantaina kahdeksalla pikataipaleella.
– Viime vuoden tapaan perjantaina ajetaan soralla. Nytkin irtosoraa on paljon ja teiden vieressä on enemmän teräviä kiviä kuin viime vuonna, joten tarkkana saa olla, Latvala sanoo.
Latvala on perjantaina toisena autona tiellä, kun Ogier auraa irtosoraa kärkiautona. Vuosi sitten takana tulevien kiusana oli aamulla hiekkapöly, joka jäi toviksi ilmaan.
– Nyt on ollut viileämpää kuin viime vuonna ja ensimmäiset pätkät ajetaan aamulla myöhemmin, joten voi olla, ettei pöly kiusaa samalla tapaa, Latvala sanoo.
Noin puolet reitistä on viime vuoteen nähden uutta. Latvalan mukaan uudistukset ovat olleet hänen makuunsa: erikoiskokeet ovat lyhyempiä ja niitä on enemmän.
– Nyt ei ole mitään viidenkymmenen kilometrin pätkiä, mutta kun perjantaina ei ole päivällä huoltoa, ongelmiin ei ole varaa, Latvala sanoo.
– Lauantain ja sunnuntain asvaltit ovat todella hienoja teitä. Tämä kisa on Walesin ohella yksi suosikeistani, joten nyt olisi kiva ajaa se voitto täältä tuohon Korsikan voiton jatkeeksi, Latvala sanoo.
Latvala on ollut Katalonian rallissa kolmesti peräkkäinen toinen. Viime vuonna tiukka kaksintaistelu Ogierin kanssa päättyi yhdentoista sekunnin tappioon.
– Silloin en ollut perjantaina sorateillä tarpeeksi hereillä. Nyt pitää katsoa, ettei sama toistu.
Torstaina Barcelonassa ajetun 3,2 kilometrin erikoiskokeen voitti Ogier. Latvala jäi hänelle 5,2 sekuntia.
– En kuluttanut renkaita ihan niin paljon kuin muut ennen pätkää, mutta aika oli pettymys, Latvala tuumi.
Recent Comments