Recent Comments

    Rally Argentina – Juoksuhaaste odottaa Latvalaa Münchenissä

    By jmlatvala.com 10 years ago
    Home  /  WRC  /  Argentina  /  Rally Argentina – Juoksuhaaste odottaa Latvalaa Münchenissä

    Jari-Matti Latvalan seuraava haaste Argentiinan MM-rallin jälkeen on tallin yhteistyökumppanin Red Bullin hyväntekeväisyysjuoksu Münchenissä. Argentiinan rallia edeltäneen loman aikana innokkaasti kuntoillut Latvala on iskussa.
    – Juoksussa ikään kuin kerätään kilometrejä. Sellainen 10 kilometriä pitäisi juosta, ehkä 15 kilometriä jos oikein hyvältä tuntuu, Latvala sanoo.
    Argentiinan rallin jälkeen hikilenkki maistuu. Kilpailu päättyi harmittavaan keskeytykseen varmalta näyttäneeltä kolmannelta sijalta toiseksi viimeiselle erikoiskokeelle.
    – Kone lakkasi käymästä siirtymällä ennen erikoiskoetta. En tahtonut saada sitä millään uudelleen käyntiin, mutta onnistuin lopulta ja ajoin sen kovalla kaasulla pätkän lähtöön, Latvala muistelee.
    Tuossa vaiheessa oli jo selvinnyt, että ongelma on polttoaineensyötössä. Kone kävi vain kolmella pytyllä. Talli varoitteli, ettei Latvala ehkä pääse erikoiskokeen maaliin, mutta hän päätti yrittää.
    – Kun kone kävi vaan kolmella pytyllä, polttoaineen kulutus oli niin kova, että bensa loppui kesken erikoiskokeen, Latvala kertaili.

    ”Auton ajettavuus on viimein kunnossa”

    Kisan alussa Latvala jäi Volkswagen-tallin ainoaksi menestystoivoksi, kun tallitovereista Sebastien Ogierin keskeytti samanlaisen polttoaineensyöttöön tulleen vian takia perjantaina aamulla kuin jätti Latvalan erikoiskokeelle rallin päätöspäivänä. Andreas Mikkelsen jätti kisan kesken perjantaina erilaisten vaikeuksien jälkeen, kun ohjauksentehostin petti.
    Latvalaan epäonni iski perjantai-iltana ja pudotti hänet toiselta sijalta kolmanneksi.
    – Vaihdelaatikko petti ihan kunnolla, kuoretkin halkesivat, Latvala muisteli liki minuutin maksanutta murhetta.
    Lauantaina Hayden Paddon ajoi ulosajo ja rytäkässä loukkaantui katsojia. Tuo erikoiskoe peruttiin, joten Latvalalle jäi tuolle etapille vain kolme erikoiskoetta ajaa kiinni kärkikaksikkoa Kris Meeke ja Mads Östberg. Kun matkalle mahtui yksi ajovirhe, Latvala lähti rallin päätöspäivän kahden erikoiskokeen etapille kolmantena.
    – Lauantaina olisi ehkä voinut ajaa pirteämmin, mutta nyt on ainakin hyvä lähteä Portugalin ralliin, sillä auton ajettavuus on sellainen kuin sen minulla olla pitää. Kahdessa edellisessä rallissa oli peräpään pidon kanssa ongelmia, Latvala tuumi.

    ”Jokaista kisaa lähdetään voittamaan”

    Ogier palasi Argentiinassa ralli 2 -säännön perusteella kisaan ja nousi 17:nneksi. Hän voitti rallin päättäneen Powerstage -erikoiskokeen, ja otti kolme pistettä, joten eroa yhdeksäntenä sarjassa olevaan Latvalaan on 65 pistettä.
    – Jokaista kisaa lähdetään voittamaan. Mitäpä muutakaan tässä voisi yrittää, Latvala linjasi.
    Mikkelsen palasi Ogierin tapaan kisaan lauantaina, mutta keskeytti ajovirheen takia uudelleen viimeiselle erikoiskokeelle.
    Kris Meekestä tuli Argentiinassa ensimmäinen brittivoittaja MM-sarjassa 13 vuoteen. Jari Ketomaa oli WRC2-sarjassa kolmas. Voittoon ajoi qatarilainen Abdulaziz Al-Kuwari.

    Category:
      Argentina
    this post was shared 0 times
     000
    About

     jmlatvala.com

      (245 articles)