Volkswagenin suomalaistähti Jari-Matti Latvala pitää hallussaan Saksan rallin toista tilaa avauspäivän jälkeen. Latvala haastoi todella puolustavan mestarin ja tiimikaveri Sebastien Ogierin. Perjantain lenkin jälkeen Latvala on 9,5 sekuntia ranskalaismestaria perässä. Aamupäivällä [...]
Jari-Matti Latvalan minimitavoite rallin MM-sarjassa on toteutunut. Latvalan toiveissa oli taistella maailmanmestaruudesta, mutta kun se ei erilaisten vastoinkäymisten takia näytä onnistuvan tänä vuonna, Latvala latasi kaiken tarmon ja taitonsa kotikisan voittamiseen. – Olen keskittynyt [...]
Jari-Matti Latvalan kolme kilpailupäivää Keski-Suomen soraränneissä ovat kertoneet komealla tavalla, että suomalaiskuljettajan vauhti on kohdallaan. Kun rallista on takana kahdeksantoista erikoiskoetta, Latvala on tukevasti voitossa kiinni. Hän johtaa rallia 13,2 sekunnilla. VW-tallikaveri [...]
Jari-Matti Latvalan toive toteutui Jyväskylän MM-rallin ensimmäisenä päivänä. Hän voitti neljä erikoiskoetta yhdeksän pikataipaleen etapilla ja lähtee lauantain reitille 2,6 sekunnin johdossa. Toisena on VW-tallitoveri Sebastien Ogier. – Olipa todella hieno päivä. Pääsi oikein [...]
Jari-Matti Latvala avasi Jyväskylän MM-rallin viidennellä sijalla Harjun erikoiskokeella. Nopein Jyväskylän keskustassa ajetulla perinteikkäällä erikoiskokeella oli Latvalan Volkswagen-tallitoveri Sebastien Ogier, jolle Latvala hävisi 1,6 sekuntia. – Pätkä oli aika liukas. Ei ollut [...]
Jari-Matti Latvala odottaa tiukkaa ja tasaista vääntöä torstaina alkavan Jyväskylän MM-rallin eli Neste Oil -rallin voitosta. Latvalan alkukausi ei ole ollut urain kirkkaimpia, mutta kotikisan teillä hän ei halua hävitä. – Kausi on ollut hankala, mutta kotikisaan on hyvä fiilis [...]
Jari-Matti Latvalalle Puolan MM-rallissa takunnut meno jätti rutkasti näyttämisen halua Jyväskylän MM-ralliin. Latvala oli Puolassa viides telottuaan ajokistaan jäähdyttäjää viimeisen erikoiskokeen rohkeassa yrityksessä taistella kolmannesta sijasta. – Se oli sellainen kaikki tai [...]
Puolan MM-ralli päättyy sunnuntaina kahdesti ajettavaa Baranowon erikoiskokeeseen. Latvala lähtee kahden vajaan 15 kilometrin pikataipaleen etapille neljäntenä 19,1 sekuntia rallia johtavaa Sebastien Ogieria perässä. Latvalan edellä on toinenkin VW-tallitoveri, kun Andreas Mikkelsen on [...]
Recent Comments