Viisi kakkossijaa ja yksi pohja-aika kahdentoista etapin reitillä toivat Toyotan Jari-Matti Latvalan toisena yön tauolle Suomen MM-rallissa. Kisaa johtaa Latvalan tallitoveri Esapekka Lappi, jolle Latvala on jäänyt 4,4 sekuntia. – Hattua täytyy nostaa Esapekalle. Olen ajanut sen minkä [...]
Jari-Matti Latvala jahtaa viikonvaihteessa jo uransa neljättä voittoa Suomen MM-rallista. Jyväskylässä kisan torstaina avanneen Harjun erikoiskokeen jälkeen Latvala on viides reilut kaksi sekuntia johtava Ott Tänakistä. – Ensimmäisessä mutkassa päästin auton valumaan vähän [...]
Jari-Matti Latvala paikkasi komeasti edellispäivän keskeyttämisen Puolan MM-rallin viimeisenä päivänä. Hän nousi loistoajolla kisan päättäneen Power Stage -erikoiskokeen voittoon ja kuittasi viisi MM-pistettä. Kun Ott Tänak ajoi sunnuntaina ulos, Latvala nousi MM-pisteissä [...]
Tekniset ongelmat jättivät Jari-Matti Latvalan tien sivuun Puolan MM-rallissa lauantaina. Latvala oli kolmas reilut 13 sekuntia kärjestä, kun kisa jäi kesken 16. erikoiskokeelle, mutta jatkuu sunnuntaina. – Oli se iso pettymys varsinkin, jos ajattelee MM-taistelua. Menetin tärkeitä [...]
Jari-Matti Latvala odottaa tiukkaa taistelua lauantaisella yhdeksän erikoiskokeen etapilla Puolan MM-rallissa. Hän johti kilpailua lähes koko perjantaipäivän, mutta hiipui iltapäivän uraisilla teillä kolmanneksi. – Mitään ei ole vielä ratkennut. Erot kärjessä ovat pienet. Isossa [...]
Kauden kolmas visiitti MM-rallin palkintokorokkeelle ei täysin tyydyttänyt Jari-Matti Latvalaa. Sardiniassa ajettu Italian MM-rallin toinen sija toi makoisia pisteitä, mutta Latvala koki, että tarjolla oli mahdollisuus kuroa enemmän eroa MM-sarjan kärkeen. – Powerstage oli pettymys. [...]
Jari-Matti Latvalan mielestä rallin MM-sarjan säännöt eivät ole reilut, jos hän ei saa takaisin Mads Östbergin takana hiekkapölyssä menettämiään sekunteja. Latvala on Sardinian rallissa toisena 24,3 sekuntia kilpailua johtavasta M-Sportin Ott Tänakista. Östberg kärsi rallin 12. [...]
Recent Comments