Meksikon rallista on ajamatta 80 kilometrin maratonerikoiskoe Guanajuato ja rallin päättävä 16,4 kilometrin Powerstage Agua Zarca. Jari-Matti Latvala lähtee kisan päätösetapille puolentoista minuutin johdossa, joten uran 16. MM-rallin voitto ja ensimmäinen Meksikon ykkössija [...]
Jari-Matti Latvalan taktiikkana Meksikon MM-rallissa on hyödyntää hyvä lähtöpaikka rallin ensimmäisinä päivinä, ja erityisesti aamupäiväosuuksilla, kun erikoiskokeita ajetaan ensimmäistä kertaa. Latvala on kahdeksantena autona tiellä. Perjantaina Latvala onnistui tavoitteessaan [...]
Jari-Matti Latvala lähtee luottavaisena liikkeelle, kun Meksikon MM-ralli jatkuu Leonin kaupungin ympäristön vuoristoteillä. Kisan lämmittelyksi ajettujen kolmen lyhyen yleisöerikoiskokeen jälkeen Latvala on rallissa kolmas 3,3 sekuntia kilpailua johtavaa VW:n Sebastien Ogieria perässä. [...]
Rallin MM-sarjassa ajetaan nyt kuuden sorakilpailun sarja. Kaksi ensimmäistä ovat Meksikon ja Argentiinan rallit. Noissa kilpailuissa lähtöpaikan merkitys voi olla suuri. Etu kärkiautoihin on merkittävä varsinkin, jos on selvästi kauempana kuin kärkikolmikossa, kuten Jari-Matti Latvala [...]
Jari-Matti Latvalan otteissa oli taas tuttua tenhoa Ruotsin rallin toisen kilpailupäivän erikoiskokeilla. Kolme pohja-aikaa kertoivat, että ajamiseen löytyi luottamus. Ilman uusia vastoinkäymisiä se ei kuitenkaan onnistunut. Perjantain tukivarsi- ja vetoakselirikon päälle, Latvala kärsi [...]
Jari-Matti Latvalalla ei ole onnea matkassa Ruotsin rallissa. Hän keskeytti kisan avauspäivän viimeiselle erikoiskokeelle tukivarren pettämiseen. Sitä ennen Latvala oli ajanut kaksivetoisella autolla aamusta lähtien, kun vetoakseli petti ensimmäisellä erikoiskokeella. – Ei tässä [...]
Jari-Matti Latvalan nuotteihin piirtyi Ruotsin rallin nuotituksessa talvirallille varsin erikoisia varoituksia. – Pahaa uraa, kiviä urassa, tiessä pehmeä kohta. Tuollaisia merkintöjä ei täällä ole tarvinnut tehdä nuotteihin koskaan ennen, vaikka lumettomilla teillä on täällä [...]
Jari-Matti Latvala lähtee Sebastien Ogieriin nähden 28 pisteen takamatkalta Ruotsin MM-ralliin, muttei millään tapaan lyötynä. – Kaikkineen ajaminen Monte Carlo -rallissa sujui suunnitelmien mukaan ja oli rentoa ulosajoon asti. Ulosajo sitten vaan pilasi tuloksen kerralla, Latvala [...]
Recent Comments