Jari-Matti Latvalan tunnelmat Australian rallin jälkeen oli kaksijakoiset. Päällimmäisenä oli pettymys, kun kilpailu päättyi kirpaisevasti keskeytykseen toiselta sijalta rallin päättäneellä Power Stagella. Toisaalta kilpailu kertoi, että Toyotan alkukauden hyvä vauhti ja ajettavuus [...]
Jari-Matti Latvala nappaa podiumin-paikan Australian rallista, jos kisan päättävällä 64-pikataivalkilometrin etapilla ajo kulkee. Hän nousi lauantain seitsemän erikoiskokeen aikana neljänneltä sijalta toiseksi ajettuaan yhden pohja-ajan ja tukun muita hyviä sijoituksia. Kisan [...]
Jari-Matti Latvalan päivä Australian MM-rallissa oli kaksijakoinen. Aamu oli ongelmien täyteinen. Iltapäivällä hän kipusi kuudennelta sijalta neljänneksi. – Ei mikään täydellinen päivä, mutta hyvä, kun pääsin nousemaan neljänneksi. Se tarkoittaa vähän parempia asemia [...]
Jari-Matti Latvalan kuudestoista kerta MM-rallissa Walesin liukkailla teillä oli yksi uran tikkuisimmista. Viides sija kahden pohja-ajan säestämänä oli kovan taistelun takana, kun Toyotaan ei tahtonut löytyy kunnon pitoa. – Lauantai-illan viimeistä edellisellä pätkällä uskalsin [...]
Jari-Matti Latvalan avauspäivä Walesin rallissa oli takkuinen. Pitoa ei tahtonut löytyä, yritti hän ajaa maltilla tai aggressiivisemmin. Hän on viides 41,9 sekuntia kilpailua johtavasta Elfyn Evansista. – Eipä tässä ole mitään, mitä minä voisin tehdä, kun ei löydy pitoa, [...]
Jari-Matti Latvalan Katalonian MM-ralli keskeytyi kilpailun avauspäivänä öljyvuotoon. Se oli neljäs perättäinen MM-ralli, kun Latvalan mahdollisuudet nousta kärkitaistoon hyytyivät tekniseen vikaan. – Toivottavasti kaikki tekniset viat tulevat nyt esiin tällä kaudella niin voimme [...]
Recent Comments