Sebastien Ogier ei päässyt tänäkään vuonna nautiskelemaan kotimaansa MM-rallin voitosta, vaikka sarjan mestaruuden onkin varmistanut. Jari-Matti Latvala ja Miikka Anttila paiskivat autossaan ylävitoset Ranskan rallin voitoksi viime vuoden tapaan, mutta nyt Korsikan rallissa. Viime vuonna voitto heltisi Alsace-rallista.
– Legendaarinen kisa, jonka Markku (Alén) voitti kahdesti 1980-luvulla. Aika hienoa olla ensimmäinen suomalaisvoittaja täällä näin pitkän ajan jälkeen, Latvala tuumi Korsikan kiharoista.
Latvalan voittama ralli ei ollut helpoimpia Korsikalla ajettuja MM-taistoja. Rankkasade liikutti vettä ja mutaa sen verran rajusti, että perjantaina ja lauantaina peruttiin yksi erikoiskoe. Kahden ensimmäisen ajopäivän aikana tiet olivat myös erittäin liukkaita veden, mudan ja muun tielle tulleen moskan takia.
– Missään vaiheessa en ottanut mitään isoja riskejä. Viitoserikoiskokeen koetin tulla. Muuten ajoin varovaisesti ja se näytti toimivan näissä oloissa, Latvala totesi.
Evans ei kyennyt haastamaan
Ogier katosi voittokamppailusta jo perjantaina. Hän kärsi ensin rengasrikon ja illan päätteeksi vaihdelaatikkovika toi keskeytyksen sekä 10 minuuttia aikasakkoa, kun kisa jatkui lauantaina Ralli2 -säännöllä.
Latvala väänsi rallin voitosta Walesin Elfyn Evansin kanssa. Sunnuntaisella kolmen pikataipaleen etapilla Latvala nousi kahden sekunnin johdosta 43,1 sekunnin voittoon. Fordilla kisaavasta Evansista ei ollut vastaamaan Latvalan vauhtiin.
– Sunnuntaina aamulla oli pientä epävarmuutta rengasvalinnoista. Valitsin neljä pehmeää ja kaksi kovaa kahden pitkän pätkän etapille, ja se onnistui, Latvala sanoi.
Matkalla Latvala tosin ehti empiä, että oliko valinta oikein.
– Ekalla pätkällä auto alkoi huojua. En tiennyt, johtuuko se renkaiden ylikuumenemisesta vai tien liukkaudesta. Ei ollut varmuutta myöskään millaista on vauhti, kun ei ollut väliaikoja, Latvala muisteli.
Viidentoista sekunnin voitto Evansista päivän avanneella erikoiskokeella poisti Latvalalta huolet.
– Toiselle pätkälle vaihdoin kaksi kovaa rengasta eteen ja pehmeät taakse. Pätkästä yhdeksän ensimmäistä kilometriä oli kosteaa ja loput kuivaa, joten pystyin menemään hyvin, vaikka leikkauksissa sai varoa koko ajan.
Ensi kauden taistot aatoksissa
Rallin päättäneelle Powerstagelle Latvala lähti varmistelemaan voittoa.
– Nyt, kun sarjan mestaruudet on ratkottu, noilla Powerstagen MM-pisteillä ei ole suurta merkitystä. Näin, kun Ogier katseli tauolla tuota pätkää videolta. Tiesin hänen ajavan sen ihan täysillä. Itse päätin mennä ilman riskiä, Latvala tuumi.
Latvala oli viimeisellä erikoiskokeella kolmas 10,2 sekuntia Ogierin pohja-ajasta, mutta iloinen mies. Taskussa oli uran 15. MM-rallin voitto, toinen perättäinen Ranskan MM-rallista ja uran toinen MM-sarjan asvaltilla ajetusta kilpailusta.
– Kun pystyy toisenkin rallin voittamaan asvaltilla, se kertoo, ettei ensimmäinen ollut sattumaa, Latvala sanoo.
Tuo tieto lämmittää Latvalaa ensi kautta ajatellen. Tavoitteena on haastaa Ogier mestaruutaistelussa heti kauden alusta lähtien.
– Nyt siihen on paremmat lähtäkohdat kuin tänä vuonna. Ensi vuodeksi auto ei muutu. Tälle kaudella, kun tuli uusi auto, minulla oli alkukaudesta vaikeuksia sen kanssa lumella ja soralla, Latvala sanoo.
Aatoksissa on myös voittaa syksyn Katalonian ja Walesin rallit, vaikka MM-sarjan kakkossija alkaa olla jo likimain varmistettu.
– Ne ovat hyviä kisoja minulle molemmat. Niihin voi lähteä vähän hyökkäävämmällä asenteella, Latvala sanoo.
Recent Comments